• Toimitusaika 3-4 arkipäivää
  • Hoida, suojaa ja nauti elämästä!
  • Toimitusaika 3-4 arkipäivää
  • Hoida, suojaa ja nauti elämästä!

Avannetyrä - ennaltaehkäisy ja hoito

Tyrä on yleinen vaiva avanneleikatulla. Tutkimusten mukaan jopa 20-50 % avannepotilaista kärsii tyrästä. Tyrä muodostuu, kun vatsaontelon sisältöä työntyy vatsanseinämän heikon kohdan läpi ihon alle, jonka seurauksena muodostuu pullistuma vatsan päälle. Avanneleikatuille se tulee usein avanteen viereen tai ympärille, pullistaen avannekohtaa. Vaikka tyrän riski onkin elinikäinen, suurimmalle osalle avanneleikatuista se muodostuu ensimmäisen kahden vuoden kuluessa. Virtsa- ja ohutsuoliavanteiden kohdalla tyräriski ei ole yhtä suuri kuin paksusuoliavanteen kohdalla.

Avannetyrän koko voi vaihdella suuresti. Suurikokoinen tyrä voi mahdollisesti vaikeuttaa avanteenhoitoa, kuten sidoksen paikallaan pysymistä ja siten altistaa ohivuodoille ja iho-ongelmille. Myös kipu voi olla yksi tyrän haittavaikutuksista. Mikäli nämä haittavaikutukset alentavat huomattavasti elämänlaatua, voivat ne johtaa hoitotoimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Avannetyriä voidaankin hoitaa kirurgisesti, mutta parhaillakin korjausmenetelmillä avannetyrä uusiutuu 10-15 % tapauksista. Tyrän koosta riippumatta, sitä ei välttämättä tarvitse kuitenkaan lainkaan hoitaa, mikäli se on oireeton eikä haittaa elämää.

Altistavia tekijöitä tyrälle on useita. Tyypillisiä riskitekijöitä ovat esimerkiksi ylipaino, kohonnut vatsaontelon sisäinen paine, diabetes, pitkäaikaiset keuhkosairaudet, erilaiset sidekudossairaudet tai haavainfektiot sekä ummetus. Avanneleikatulle voi kuitenkin tulla tyrä, vaikka ei olisi minkäänlaisia riskitekijöitä ja huolehtisi itsestään erinomaisesti.

Tyrävyöstä voi olla hyötyä tyrän hoitamisessa ja ennaltaehkäisyssä.

Yleisiä vinkkejä tyrän muodostumisen riskin minimoimiseksi leikkauksen jälkeen:

  1. Vältä raskasta nostelua 3 kuukauden ajan leikkauksen jälkeen
  2. Yritä ylläpitää hyvää ryhtiä jatkuvasti
  3. Käytä tuki- tai tyrävyötä nostaessasi raskaita asioita tai tehdessäsi fyysisesti raskasta työtä jopa 12 kuukauden ajan leikkauksen jälkeen
  4. Terveelliset elämäntavat ja painonhallinta edesauttavat tyrän ennaltaehkäisyssä
  5. Tue avannettasi ja keskivartaloasi yskiessäsi ensimmäisten leikkauksen jälkeisten kuukausien aikana
  6. Vahvista keskivartaloasi turvallisten liikeharjoitteiden avulla (konsultoi avannehoitajaasi ennen liikunnan aloittamista)

Aurum Profile avannesidos asettuu tyrän päälle ja joustaa kehon muotojen mukaan

Aurum Profile on erityisesti tyrille suunniteltu pehmeä yksiosainen sidos, jonka pohjalevy joustaa kehon muotojen mukaan, tavoitteena mahdollisimman tiivis sidonta, jolloin vältytään ohivuodoilta. Manuka-hunajaa sisältävä pohjalevy on hellävarainen iholle ja käännettävissä tyrän päälle, erinomainen myös silloin kun avanteen ympärillä on arpikudosta tai ihopoimuja.

Yksiosainen, hyvin pehmeä sidos, josta saatavilla tyhjennettävä ja virtsa-avannepussi, myös erityisen suuri pohjalevy (leikkuuala Extra Large 13-60 mm) tyhjennettävänä sidoksena.

Aurum Plus - Ainutlaatuinen uusi plussan muotoinen pohjalevy mukailee kehon muotoja

Ainutlaatuinen uusi plussan muotoinen pohjalevy mukailee kehon muotoja ja asettuu tiiviisti avanteen ympärille, auttaen vähentämään ohivuotoja. Kaikissa pusseissa on kurkistusaukko, vedenkestävä ja miellyttävä kuitukangas ja käyttäjäpalautteen perusteella hiotut yksityiskohdat. Manuka-hunajaa sisältävä pohjalevy laajalla leikkuualalla mahdollistaa yksilöllisen istuvuuden.

Yksiosainen sidos, josta saatavilla suljettu, tyhjennettävä ja virtsa-avannepussi.

Tutustu lisää tuotteisiin verkkosivuiltamme

Lähteet:

Welland Medical Ltd tutkimusaineisto

Thompson, M. J. British Journal of Nursing, Vol 17 No 2 (2008)

Smart, N. MBBS, PhD, FRCSEd / Society of American Gastrointestinal and Endoscopic Surgeons Conference 2019: https://www.youtube.com/watch?v=lK3UUk1wG0o

Ranska: Ripoche et al J Visc Surg 2011 / Tanska: Feddern et al al CODI 2015 / Britannia: Nugent et al DCR 1999

Finnilco jäsenlehti: Aalto, I. & Rantala, A. “Tyrä on yleinen vaiva avanneleikatulla”

Parastomal hernia: incidence, prevention and treatment strategies, Thompson, M.J., British Journal of Nursing 2008, Vol. 17, No 2